Tag: arkiliikunta

ulkohuussi-3
18.8.2016

Paskahuussiteoria & painonpudotus


Jos kesän jälkeen harkitset taas uuden superdieetin aloittamista, niin suosittelen lukemaan elämän professori PT Linjalan kehittämän teorian tai lähinnä teorian siitä kuinka se ei tule välttämättä onnistumaan.

Tässä ajatusta pohdittavaksi:

“Tänä kesänä tein sen taas, eli maailmaan hienoimman paskahuussin omalle mökkitontille, kun edellinen romahti viime syksynä. Tämän vuoden huussini oli jo kahdeksas käymälä kuluneen kymmenen vuoden aikana. Kuten aiempina vuosina niin myös tänä vuonna sain huussini valmiiksi kesäkuun alussa, eli juuri ennen suurta juhlaa: Juhannusta. Kesän aikana huussiani käyttivät useat vieraat ja toki muutamat irvileuat kyselivät miten niille seitsemälle aikaisemmalle huussille on käynyt.

Itsepäisenä suomalaisena en ole suostunut ottamaan apua vastaan rakennuksessa, vaan uskon vanhaan kaavaan. Uskoin vahvasti että tänä vuonna käymälä pysyy kasassa. Valitettavasti olin väärässä. Pari viikkoa pystyttämisestä, alkoivat liitokset seinissä natisemaan ja ensimmäisen kovan tuulenpuuskan pyyhkäistyä ohi, oli huussini taas maan tasalla ja mieli maassa.”

Mitä yhteistä minun paskahuusseillani ja painonpudottamisella on? Itseasiassa aika paljonkin!

(lisää…)

12.9.2015

150 sekunnin taukojumppa töihin!


Päätetyötä tekevä kärsii usein päivän päätteeksi niska-hartiakivuista ja päänsärystä. Voisiko näistä vaivoista päästä eroon vain 150 sekunnin taukojumpalla? Kokeile ja tiedät! 

 

Miksi tekisin taukoliikuntaa?

Jotta ennaltaehkäiset päätetyöstä johtuvia lihasjännityksiä, sekä kipua. Taukoliikunta työpäivän lomassa parantaa lihasten verenkiertoa ja pistää kuona-aineet liikkeelle, samalla kun aineenvaihdunta paranee. Taukojumppa katkaisee myös postiivisella tavalla päivän askareet ja samalla paranee havannointikyky, tarkkuus sekä vireystaso.

Taukojumppaan ei tarvitse kuluttaa kuin muutama minuutti päivässä. Pienellä vaivalla voit saada suuria muutoksia elämääsi ja hyvinvointiisi. On suositeltavaa, että teet taukojumppaa vähintään muutaman kerran päivässä, jotta hyötyisit siitä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Voitte tehdä siitä työkavereiden kanssa esimerkiksi sosiaalisen tapahtuman. 

Olemme aikaisemmin julkaiseet myös liikkuvuuteen keskittyvän taukojumpan. Näet sen täältä! Tee näitä kahta jumppaa vuorotellen niin saat parhaimman hyödyn.

Tulosta tämä jumppa esimerkiksi kahvihuoneenne seinälle ja kannusta myös työkaverisi mukaan! :)

(lisää…)

28.8.2015

Tehokas pepputreeni vol 2!


Kannikat eli pakarat ovat monelle naiselle ( ja myös miehelle!) se arka paikka. Ne tuntuvat olevan sama asia, kuin naisten hiukset: jos on kihara, halutaan suora ja jos on suora, halutaan kihara. Kuulostaako tutulta?

Kuka haluaa nyt sen kuumimman trendissä olevan kankun? Käsi ylös! Voit sen saada, mutta muista, että koska pakarat ovat yksi suurimmista lihaksistamme vaatii se myös rutkasti työtä. Muista myös se, että me ihmiset olemme yksilöitä ja kehitys voi erota hyvinkin paljon toisistaan, vaikka tehtäisiin yhtä paljon työtä.

Onko se peppu iso, pieni, lättänä, roikkuva, pysty, poikamainen, ratsastajamainen, selluliittinen tai mitä näitä muita ärsyttäviä määritteitä onkaan, niin vaatii se, joka tapauksessa aktivointia. Naisilla tuntuu olevan suurempi palo treenata jalkoja sekä peppua, kuin miehillä. Mikä on, jopa minun mielestäni väärin. Jos mies treenaa yläkroppaa, ei sitä alakroppaa pitäisi unohtaa. Vai mitä mieltä olette, naiset? :)

(lisää…)

11.6.2015

Miksi en harrasta liikuntaa säännöllisesti?


Kuulemme turhan usein kuinka kesän ajaksi laitetaan hommat kasaan ja jatketaan liikkumista syksyllä. Kesähän olisi liikkumiseen kaikista parasta aikaa! Aurinko paistaa, ulkona liikkuminen on kivaa ja energiaa riittää … Miksi sitten treenaaminen lopetetaan?

Koetaanko treenaminen tietyllä tapaa ”työksi” tai velvoitteeksi ja kesällähän kuuluu lomailla? Vai johtuuko se kenties siitä, että mökillä ollessa ja muualla reissatessa ei ole mahdollisuuksia liikkua totutulla tavalla? Kesällä on niin paljon mukavia juhlia, joissa ”joutuu” syömään herkkuja. Vai johtuisiko se yksinkertaisesti siitä, että kesällä on mukavampi istua grillin ääressä siiderilasi kädessä ja kirja toisessa?

Oli nyt syy mikä tahansa, onhan se ihan ymmärrettävää, että laiskottelu kuuluu tietyllä tavalla kesään. Jos kuitenkin mietimme asiaa kunnolla, niin kaikkihan nämä ovat pohjimmiltaan tekosyitä jättää liikunta väliin. Eihän ihmiskehoa ole rakennettu niin, että kesällä se ei tarvitsisi hyvinvointia.

Liikunta ei missään tapauksessa saa tuntua työltä, ei edes silloin, kun se on työtä (nimimerkillä, personal trainer). Jos siis ratkaisisimme sen ongelman, niin koko maailma voisi paremmin. Mieti seuraavaa kysymystä itsesi kohdalla ja katso ovatko vastaukset lähellä omiasi:

(lisää…)

9.4.2015

Tainan tarina – Ennen ja jälkeen


Haluan jakaa teille upean naisen tarinan. Kuukausi sitten sain yllättäen Facebookiin viestin vanhalta valmennettavaltani. Taina halusi kiittää minua ja antaa palautetta. Taina oli osa yritysvalmennusryhmääni, 2-vuotta sitten. Tässä Tainan oma tarina!

”Olen koko aikuisikäni kärsinyt ylipainosta. 19-vuotiaana, odottaessani esikoistani, lihoin parikymmentä kiloa ja siitä se loputon jojoilu alkoi; laihdutuskuureja, lihomista, uusia raskauksia, jatkuvaa painon kanssa kamppailua. Jossain kohtaa luovutin enkä enää jaksanut edes yrittää. Olin väsynyt kokemaan pettymyksiä. Ajattelin että minä nyt vaan olen iso ja tähän on sopeuduttava. Laihduttaminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, joten haaveilin siitä vain salaa. Vähän kuin lottovoitosta unelmoisi.

10845789_10155535708340413_5398355200168349508_o

 

(lisää…)

23.1.2015

Ateriarytmi painonpudottajan apuna!


Paljon puhutulla ja kirjoitetulla ateriarytmillä on suuri vaikutus painonpudotuksessa ja sen hallinnassa. Tämä on fakta ja nyt kerron miksi.

Tasainen ateriarytmi tasapainottaa verensokeria, joka vaikuttaa omaan vireystilaan. Säännöllisellä ateriarytmillä voidaan ehkäistä usein tapahtuva, hallitsematon iltasyöpöttely. Jatkuva jääkaapilla käynti ja pieni napostelu lisää huomaamattomasti ylimääräisen energian saantia. Ja ylimääräisellä energialla tarkoitan kulutuksen ylittävää energian määrää. Jatkuva napostelu vaikeuttaa paljon painonpudottamista ja sen hallintaa.

Hyvä ateriarytBagelitmi on suurimmalle osalle ihmisistä 4-6 ateriaa päivässä, joista 1-2 olisi lämpimiä aterioita. Ateriointi pitäisi tapahtua 3-4 tunnin välein. Helppo apu ateriarytmin löytämisessä voi olla yksinkertainen muistutus esimerkiksi kännykkään. Ainakin ennen kuin keho tekee sen automaattisesti. Kehon saadessa säännöllisesti ravintoa se alkaa sitä myös vaatimaan, tämän huomaa normaalina näläntunteena.

Valitettavasti asia tapahtuu myös toisinpäin, keho tottuu aamupalan pois jättämiseen tai pitkiin väleihin ruokailujen välillä, mikä helposti johtaa iltapainoitteiseen ahmimiseen ja herkkujen syöntiin.

Usein itseään makean persona pitävä ihminen ei voi vastustaa kaupan karkkihyllyä tai oman kuivakaapin keksejä , koska kehomme vaatii nopeaa verensokerin nostamista. Painonpudottajat huomioivat usein alkuun, että vaikka syö useammin kuin ennen, silti paino laskee. Tämä selittyy tasaisemmalla verensokerilla, jolloin mielitekojen mukaan syöminen jää vähemmälle, ja jaksaa panostaa ruuan laatuun ja määrään.

(lisää…)

3.12.2014

Ne arjen tärkeät askeleet


Päivittäin keskustelen muiden personal trainereiden ja yritys-valmennettavieni kanssa riittävästä liikunnan määrästä painonpudotukseen ja terveydelle. UKK-instituutin liikuntapiirakkamallin mukaan ei oteta suoraan  kantaa askeleiden määrään, vaan liikunnan laatuun ja rasittavuuteen.

Toteutuuko sinulla suositusten mukainen liikuntamäärä? Jos ei, niin älä huoli, kuulut enemmistöön..

 k6cx92ue

Tutkimusten mukaan Suomessa vain 10 % ihmisistä täyttää terveysliikunnan kriteerit sataprosenttisesti. Luku on valitettavan pieni. Puolet työikäisistä täyttävät kestävyyskunnon kriteerit. Suuri liikuntabuumi ei ole valitettavasti tehnyt suuria muutoksia suomalaisten hyvinvoinnin tilaan, vaikka voisi luulla toisin. Ne jotka liikkuivat ennen, liikkuvat edelleen ja ne jotka eivät liikkuneet 5 vuotta sitten eivät liiku edelleenkään (nämä  tulokset siis isossa otannassa). Millä sitten saisimme ihmiset liikkumaan? Sen kun joku keksii, estetään samalla sodat ja nälänhätä. Vaikea ellei mahdoton kysymys.

(lisää…)