Puoli kiloa kasviksia!

Otan nyt kantaa aiheeseen puoli kiloa kasviksia päivässä.

Osa ihmisistä kokee, että kasvisten ujuttaminen ruokavalioon on kallista, vaikeaa ja tylsää. Haluankin nyt osoittaa tämän vääräksi! Kasvisten hintaanhan vaikuttaa erittäin paljon se minkä kasvisten aika on milloinkin ja onko ne kotimaisia vai ulkomaalaisia. Meillä Suomessa kun tuo kasvisten tuottaminen ympäri vuoden on sen verran hankalaa ja kallista, niin suosittelen aina selvittämään mikä on kauden kasvis ja panostamaan siihen. Mistä sitten tietää, että mikä kasvis on milloinkin hyvää? Tässä on yksikertaisin taulukko kopioituna kasvikset.fi sivustolta.

puoli kiloa kasviksia

Tämä taulukko on vain pintaraapaisu siitä mitä kasviksia, marjoja, juureksia tai hedelmiä löytyy maailmasta. Tärkeintä olisikin, että olisimme rohkeita ja kokeilisimme mitä ihmeellisimpiä herkkuja. Nykyaikana kun kaikilla tuntuu olevan älypuhelimet, voit kaupassakin googletta kätevästi jonkin hedelmän tai vihanneksen nimen ja saat mitä upeampia reseptejä. Mitä hintaan tulee, juurekset, palkokasvit, banaanit ja omenat eivät ole hinnoilla pilattuja. Ainoa asia mikä voi tuntua hankalalta niin kaupassa voi joutua käymään useammin mitä tuoreempaa salaattia haluat. Ja kaupastahan saattaa joka kerta sattua käteen muutakin mitä pitikään ostaa…

Onko kasvisten käyttö sitten vaikeaa tai tylsää? Ei ole! Se vain vaatii kokemattomalta enemmän mielikuvitusta. Minä itse myönnän, että ajattelin näin myös aikaisemmin, ennen kuin vaimoni avustuksella olemme loihtineet uskomattoman maistuvia annoksia. Siihen vaaditaan vain rohkeutta ja avaraa mieltä.

Nyt älkää käsittäkö väärin, olen vannoutunut lihansyöjä ja pelkkä kasvisruokavalio ei minulle sopisi. Mutta nykyään huomaan tarvitsevani sen raikkaan ja rapea määrän vihreitä ja värikkäitä päivässä.

Ravintosuositus ympäri maailman on syödä puoli kiloa kasviksia päivässä, ja myös minä allekirjoitan tämän suosituksen! Teimme yhdessä paremman puoliskoni kanssa teille esimerkkipäivän, mihin on sisällytetty vähintään tämä määrä kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä. Reseptit on kehitetty osaksi omassa päässä ja osaksi oppimalla muilta. Voit valita vain osan resepteistä tai noudattaa kokopäivää, mutta pääpointtina on, että jokaiseen päivänannokseen sisällytetään näitä ravintopommeja ja niitä syödään tasaisesti kokopäivä. Enjoy!

banaanipirtelö

Aamiainen: Banaanipirtelö ja ruisleipä

2 hengelle

(305kcal, hiilarit 42g, proteiinit 21g, rasvaa 5g / per henkilö)

2 kpl (230g) pakastettuja siivutettua banaaneja

2 dl rasvatonta maitoa

250g maitorahkaa

1 kpl kananmuna

(halutessasi 1 tl hunajaa)

https://sbtraining.fi/wp-includes/js/tinymce/plugins/wordpress/img/trans.gif1 siivu ruispala

1-2 tl tuorejuustoa (mitä tahansa)

1 kpl pieni tomaatti

Tämä on mahtava proteiinipommi aamulle! Laita tehosekoittimeen tai kulhoon pakastetut ja viipaloidut banaanit, lisää maito sekä rahka ja riko kananmuna mukaan. Hurista seos sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.

Ruispalan päälle levitettä ja yksi tomaatti siivutettuna!

Tomaatti mozzarella kanasalaatti

Lounas: Tomaatti mozzarella kanasalaatti

4 hengelle

(334kcal, hiilarit 18g, proteiinit 24g, rasvaa 18g/ per henkilö)

500g miniluumutomaatteja

250g mozzarellaa (bufala mozzarella on paras)

1 ruukku basilikanlehtiä

1 rkl oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

400g kananpojan fileepihvit

Tämä salaatti on maailman nopein, max.10min!! Ja superherkullinen. Pilko tomaatit ja mozzarella isolle lautaselle. Revi kaikki basilikanlehdet ruukusta päälle ja pirskottele oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista tämän jälkeen fileepihvit n.3min per puoli pannulla ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

Täydellinen välipala

Täydellinen välipala

1 hengelle

(280 kcal, hiilarit 22g, proteiinit 13g, rasvaa 15g / per henkilö)

2dl maustamaton jogurtti

20g pähkinöitä

2 rkl pilttiä (makuna se mikä maistuu parhaiten, itse suosin mangoa)

Täytetyt kesäkurpitsat

Päivällinen: Täytetyt kesäkurpitsat

4 hengelle

(370 kcal, hiilihydraatit 19g, proteiini 30g, rasvaa 19g / per henkilö)

2 kpl (850g) kesäkurpitsoja

1 kpl (220g) paprika

1 kpl (100g) sipuli

1 rkl oliiviöljyä

1-2 kynttä valkosipulia

400g naudan jauheliha 10%

500g tomaattimurska

1 prk (70g) tomaattipyree

100g kevyt juustoraaste 15%

rucolaa ja kurkkua lautaselle

Tämä maukas päivällinen on täyttävä ja terveellinen! Puolita kesäkurpitsat pitkittäin ja koverra lusikalla pehmeä ja mauton sisusta pois. Jätä kurpitsan reunaa noin 0,5-1cm. Paista pannulla oliiviöljyssä sipulit, jauheliha, tomaattimurska ja pyree. Mausta seos oman maun mukaan, itse käytän aina suolaa, pippuria ja paprikamaustetta. Suolaa täytyy käyttää, sillä kesäkurpitsa on mauton itsessään. Täytä kurpitsan puolikkaat jauhelihaseoksella ja ripottele päälle kuutioitu paprika sekä juustoraaste. Paista 210 asteessa 20minuuttia.

Omenakaurapaistos

Jälkiruoka: Omenakaurapaistos

4 hengelle

(282kcal, hiilarit 29g, proteiinit 6g, rasvaa 18g / per henkilö)

3 kpl omenaa

50g voita

2 dl kaurahiutaleita

1 rkl fariinisokeria

2 tl kanelia

Vaniljarahkaa

Lohko omenta vuokaan. Sekoita sulatettu voi, kaurahiutaleet, sokeri ja kaneli kulhossa. Kaada kauraseos omenoiden päälle tasaisesti ja paista uunissa 200 astetta n.30 minuuttia.  Nauti vaniljarahkan kanssa.

Tomaatti rucola munakas

Iltapala: Tomaatti rucola munakas

2 hengelle

(335kcal, hiilarit 10g, proteiinit 27g, rasvaa 22g)

4 kpl kananmunia

1,5dl rasvaton maito

50g kevyt juustoraaste 15%

250g kirsikkatomaatteja

2 rkl pinjansiemeniä

rucolaa

Riko kananmunat kulhoon ja riko haarukalla keltuaiset. Lisää kulhoon maito, juustoraaste ja mausteet (suola ja pippuri), sekoita tasaiseksi. Kuumenna pannulla öljy ja kaada kananmunaseos siihen. Paista munakasta pienellä lämpötilalla n. 10-15 minuuttia ja lisää puolitetut kirsikkatomaatit. Jatka paistamista vielä n.10minuuttia. Kun pinta on täysin hyytynyt ota pannu levyltä ja nosta päälle reilusti rucolaa sekä pinjansiemenet. Nam!